Tromssa

Russeveien luontopolun jälkeen matka jatkuu kohden Tromssaa. Tromssaan saavuin mieheni kanssa alati yltyvässä sateessa. Kamerani oli päättänyt ryhtyä temppuilemaan ja vanha matkapuhelimeni ei jaksanut enää edes tietoja paikoista säästää. Tuntui, ettei mistään tulisi mitään. Tietäessäni tämän olevan ainoa mahdollisuus Tromssassa vierailuun matkoillani olin huolissani, mitä täältä osaisin löytää.
Leirintäalueet olivat lähes täyteen varattuja, mutta jotenkin mieheni osasi neuvotella meille viimeisen vapaana olevan mökin. Olimme matkanneet Pajalasta tänne ja pysähtyneet useita kertoja kuvaamaan. Hiljaisuuskuvapaikka oli löytynyt sattumalta isommalta pysähdysalueelta Laksvatn kylän jälkeen. Se sijaitsi oikealla puolella tietä ja sinne oli opaste, jossa oli pysähdyspaikan ja infon merkit. Olin ottanut tavakseni tutkia näitä pysähdysalueiden ympäristöjä ja niin tälläkin pysähdysalueella oli tarjota ihmeellinen näky puuston takana. Saapuessamme parkissa oli useampi rekka ja asuntoauto. Revontultentiellä matkatessa Norjan puolella äänimaiseman ainakin kesäisin täyttää vesiputousten pauhu ja tien kulkiessa molemminpuolisten jyrkänteiden lomassa ääntä on mahdoton paikantaa johonkin yksittäiseen paikkaan. En tiedä miksi juuri tämän puuston taakse päätin kävellä, mutta siellä odotti kaunis vesiputous. Paikka täytyi olla tunnettu jollakin tasolla, koska virtaavan veden keskellä olevaan kiveen oli kiinnitetty kyltti, jossa oli ilmoitus oivallisesta selfiepaikasta. Jos nyt olisimme siihen kohtaan kahlanneet, olisimme kastuneet hetkessä, joten kuljeksimme reunojen kiviä pitkin lähemmäksi. Vesi syöksyi vauhdilla alaspäin ja näytti siltä, kuin ilma olisi kannatellut sinkoavia pisaroita, kunnes taivaalta tipahteleva vesi vei ne mennessään. Jäimme pitkäksi aikaa putoukselle. Se alkoi näyttämään pehmeältä saippuavaahdolta usvaisessa säässä.
Pysähdyksissä olleesta asuntoautosta käveli pariskunta paikalle sadetakkeihin varustautuneina luultavastikin seurattuaan meidän kuvauspuuhia ja mietittyään, mitä erikoista siellä voisi olla. Poistuimme paikalta, jotta hekin saisivat rauhassa nauttia tästä luonnon ihmeestä ja paikan tunnusta. Toisaalta vilu alkoi hiipiä jo syvemmälle ihon alle, joten kuivien vaatteiden vaihto tuntui oikein mukavalta. Mietimme, mitä paikalla olimme tunteneet. Veden syöksyessä eteenpäin vaahtoavana ja muuttuen rauhallisimmiksi kuohuiksi edetessään sillan alitse näkymättömiin, mielikuva vahvistui ajasta kauan ennen rakennettuja pysähdyspaikkoja ja päällystettyjä teitä. Paikassa tuntui erämaankulkijan henki, joka rinkka selässään saapui paikalle pitkän matkan jälkeen, sytytti nuotion, peseytyi ja jäi lepäämään hetkeksi ennen matkan jatkamista. Mielikuvitus on ihmeellinen asia. Vai kuinka paljon paikan tuntu loppujenlopuksi on totta? Myöhemmin etsin paikasta satelliittikuvan ja näin kuinka pitkästi vuoren rinnettä tuo vesi kulki, ennen kuin se näyttäytyi putouksena tien varrella. Satelliittikuva oli vuodelta 2014 ja silloin tuota pysähdyspaikkaa oli vasta rakennettu. Nyt putouksen näkyvyyden peittämä puusto oli kasvanut korkeaksi, mutta vielä pari vuotta sitten putous oli näkynyt tielle.
Vaikka kuinka olin haaveillut telttailusta juuri tuolla leirintäalueella, josta mökin saimme, ei se ollut järkevä ratkaisu sateen jatkuessa. Terveenä olisi pysyttävä vielä monta viikkoa uusia matkoja varten. Telttailijoille varattu oma saareke, jonne pääsi puisen sillan ylittäen, oli puiden suojaama alue. Sateesta huolimatta telttoja oli tasaisen välimatkoin pystytettyinä. Ilma oli kesäsateisen kosteanlämmin ja aamulla usvat peittivät ympäröiviä vuoria, mikä teki paikalle korkean vuoriston yöpymistä muistuttavan tunnun. Alueella virtaava ja jyrkänteiltä syöksyvä vesi hukuttivat kaikki muut äänet itseensä ja tästäkin syystä paikalla vallitsi aivan omanlaisensa tunnelma. Aivan kuten kaikilla matkojeni aikana vierailemillani leirintäalueilla täälläkin vallitsi rauha ihmisten askareissa ja tavassa viettää aikaa omissa oloissaan. Aamuvarhaisella lähdin kävelemään leirintäalueella vedenrantaa pitkin. Vesi oli niin kirjasta, että jokainen pieni kivikin oli näkyvissä. Pesin kasvoni jääkylmällä vedellä ja nautin vain sateessa kastumisesta. Helppohan minun tietenkin oli siitä nauttia tietäessäni pääseväni lämpimään suihkuun kävelyni jälkeen. Mieheni ei malttanut poistua mökistä laisinkaan vaan söi aamupalan kaikista pisimmän kaavan mukaan vaikka se koostui vain puurosta, näkkileivästä ja kahvista. Tämä leirintäalue tuntui olevan seikkailupaikkoja täynnä ja kävelin hiljaa telttailualueella kohti jyrkänteen kasvillisuutta. Lähtiessäni mökiltä ainoat hereillä olevat ihmiset näyttivät olevan työmiehiä matkalla rakennusmaille, mutta palatessani näin asuntoautojen ja -vaunujen kiitävän matkaan pitkänä jonona. Totesin tämän alueen tarjoavan aivan tarpeeksi luontokokemusta tällä erää ja hylkäsin ajatuksen lähdöstä Blåvatnet-järvelle, jonka olin suunnitellut olevan kohteena Tromssassa. Ilman ollessa sateinen ja sumuinen on vain ymmärrettävä taitojensa rajat eikä aika sallinut liittymistä järjestetyille retkille. Olen jälkeenpäin lukenut useita blogikirjoituksia Blåvatnet-järvellä käyneistä retkeilijöistä, joista esimerkkinä viimeisin löytämäni kirjoitus tältä vuodelta upeine kuvineen osoitteessa https://www.anskubcn.com/blavatnet-lyngen/ .
Suuntasimme tutkimaan Tromssan kaupunkia. Ylitimme Sandnessundin salmen 1 220 metristä siltaa pitkin, minkä tuntumassa sijaitsee myös Jäämerenkatedraali, Tromsdalenin kirkko. Tiet veivät jyrkästi ylös ja alas ja sivulle emmekä voineet kuin ihmetellä ihmisten taitoa rakentaa valtavia rakennuksia näin jyrkkään maastoon. Rakennusten keskellä oli puistoalueita, mitkä loivat ihastuttavan tunnelman muutoin täyteen rakennettuun alueeseen. Valmistuttuamme sairaanhoitajiksi olimme jo hetken muuttamassa Tromssaan työn perässä ja halusimme tietenkin nähdä sairaala-alueen, joka mahdollisesti olisi tullut työpaikaksemme lähes 20 vuotta sitten. Postikorttimaiset maisemat avautuivat edessämme saapuessamme sairaalaan pihalle. Kieltämättä mieleeni tuli lukuisat tutkimukset, joita olin talven ja kevään aikana lukenut viheralueiden tärkeydestä hyvinvoinnille ja parantumisprosessille. Tämän sairaalan ympärille ei ollut tarvetta rakentaa mitään, kaikki oli valmista ja siitä syystä paikka kaiketi oli valikoitunutkin aikoinaan sairaalatoiminnalle. Eihän luonnon merkitys hyvinvoinnille ole uusi oivallus vaan jo antiikin aikana sen elvyttävää vaikutusta käytettiin voinnin kohentamiselle. Lähinnä olemme heränneet ymmärtämään tämän uudestaan. Ihmisten kaipuu kiireettömämpään elämään on selvästikin aikamme trendi ja tavoiteltava suunta. Emme tienneet minne kaupungilla olisimme muutoin suunnanneet eikä meistä kumpikaan halunnut kolme ja puoli kilometriä pitkään tunneliin ajamaan, ja toisaalta museot eivät mielestäni liittyneet pääasiassa luontoon liittyvän hiljaisuus-teeman kokonaisuuteen, joten lähdimme paluumatkalle. Myöhemmin tulin siihen päätöksen, että edellisen päivän pitkä ajomatka (Pajala-Tromssa) ja uusien ympäristöjen sävähdyttävät vaikutukset olivat meidän voimiin vaikuttaneet niin, etten osannut suunnitelmia muuttaa säähän sopivaksi.
Vaikken voinut toteuttaa kaikkea, mitä olisin toivonut matkalta tuoda
mukanani matkailukokonaisuuteen Norjan osalta, olen silti iloinen sumusta ja
sateesta, sillä tätähän se todellisuus on matkalla ollessa. Norjan vuonot ja
vuoristot ovat vaikuttavia kokemuksia ja usva teki siitä vielä hämmentävämmän
kokemuksen. Satelliittikarttaa tutkiessani Revontultentien alueesta Norjan
osuudella ymmärsin myös, kuinka valtavien vuorien keskellä tie kulkeekaan. Pitkällä
matkalla on osattava asennoitua siihen, ettei kaikki mene suunnitelman mukaan.
Myönnän kyllä tunteneeni paniikkia välillä kameran lopetettua toimimisen ja
sateen jatkuessa, koska tiesin tarvitsemani aineistoa opinnäytetyöhöni. Kun
päästin irti siitä ajatuksesta sujui kaikki paremmin seuraavinakin sateisina
päivinä.