Ruijantie

Kilpisjärveltä matkan jatkuessa takaisinpäin kohden Torniota on useita mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja. Matkalla sota-ajan historiasta kertoo Jämärän linnoitusalue ja Muotkatakka, josta ammuttiin Suomen sodan viimeiset laukaukset vuonna 1945 ja tunnetaan Suomen maanteiden korkeimpana kohtana aivan Kilpisjärven lähettyvillä. Käsivarrentieltä löytyy Iiton palsasuoalueelle vievät pitkospuut, jotka seuraavat tien vierustaa jonkin matkaa. Pitkospuiden päätepysäkille saavuttua vähäisenkin liikenteen äänet ovat hiljentyneet, vaikkei matka suoalueella ole pitkä. Etsiessäni Seitavuopiota, jossa on tiettävästi seitakivi, ohjasi Here WeGo sovellus minut Markkinassa olevan majoituspaikan pihamaalle. Iso nokipannukyltti viittoi pysähtymään ja kävin kyselemässä seitakiven paikkaa. Seitakivet sijaitsevat saamelaisille tärkeiden ja pyhien paikkojen yhteydessä, ja ovat usein muodoltaan hyvin poikkeuksellisia. Etsimälleni seitakivelle pääsy soittautui haasteelliseksi Lapin maastoissa tottumattomalle kulkijalle, koska merkintöjä ei ollut ja olemassa olevalle polulle kaivattiin pitkospuita kulkua helpottamaan. Matkaa olisi ollut vain kolme kilometriä, mutten uskaltautunut lähteä yksin etsimään paikkaa. Alueella oli mäntyyn kiivennyt puinen karhu osoittamassa Pohjantähden suuntaa ja paikka oli täynnä aitoa Lapin taikaa. Toisella puolella tietä löytyivät ylöspäin tasanteelle nousevat puuportaat, jotka veivät Markkinan autiolle kirkkomaalle. Siellä ikivanha uhrimänty ojentaa oksiaan yhä kohti taivasta ja maata hautausmaan perimmäisessä nurkkauksessa. Markkinasta on mielenkiintoisia tarinoita olemassa ja ainakin itse olen innostunut lukemaan matkojeni jälkeen tarkemmin Samuli Paulaharjun teoksia hänen Lapin matkoistaan. On mukava huomata tunnistavansa paikkoja, joista hän kirjoittaa. Paulaharjun teokset ovat kaikille saatavilla luettavaksi https://www.doria.fi/handle/10024/59674 sivustolla. 

Markkinassa nukutun yön jälkeen matka jatkuu Palojoensuulle ja sieltä hetkeksi Revontultentieltä poiketen kohti Ruijantietä. Tämä on se kutsumani harhamatka. Kesäisin auki oleva Tunturikala-kota on kaikkien kalaruoasta pitävien taivaallinen pysähdys, mikä sijaitsee isolla parkkipaikalla Muonionjoen varrella. Kirkkaat omatekoiset kyltit tienvarrella kertovat kodan lähestymisestä. Keväällä matkojani miettiessä tutkin Revontultentien ympäristöä kartalta ja huomasin Enontekiöillä Hetantieltä lähtevän tien nimeltä Ruijantie. Tie vei Norjan rajalle ja eteenpäin Kautokeinoon yhdistyen Altassa tiehen, jota pitkin pääsee Nordkappiin saakka. Olin myös lukenut, että tiestä oli joskus käyty keskustelua ainakin Ruotsissa, josko se voisi olla osana Revontultentietä yhdistäen ns. Snövit-vägenin Norjasta mukaan kokonaisuuteen, jolloin Revontultentiestä tulisi aito rengasreitti. Tälle en sen enempää vahvistusta löytänyt, mutta tie kuulosti houkuttelevalta ja sinne suuntasin paluumatkalla Kilpisjärveltä. Tielle pääsee kääntymällä Palojoensuulta kohti Hettaa. Ruijantie on hyvinkin suoraan kulkeva hyväkuntoinen tie, joka vie jälleen erilaiseen Lapin tunnelmaan. Tykästyin tien varrelta löytämäni majoituksen ympäristöön siinä määrin, että jäin pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Koko heinäkuun olin matkannut välillä kotona käyden hoitamassa tärkeimmät asiat kuntoon ja jatkanut uusien suunnitelmien tekoa. Tunsin, että nyt oli pakko pysähtyä jonkin aikaa ja miettiä, mitä olin jo löytänyt matkakokonaisuuteen ja millaisilla paikoilla voisin sitä vielä täydentää. 

Ajoin Ruijantietä pitkin Kivilompolon tullille ja jatkoin matkaa Kautokeinoon. Palasin pian takaisin, koska en keksinyt mitä siellä olisin tehnyt. Kautokeinossa museon pihamaa näytti hiljaiselta. Liikennettä oli harvakseltaan. Kaupat samanlaisia kuin Tromssassa. Tiet veivät ylemmäs ja ylemmäs, eikä tällainen Keski-Pohjanmaalla kasvanut ihminen oikein uskaltanut jyrkille kaduille autollaan. Pysähdyin paluumatkalla pysähdyspaikalle, jossa oli valtavasti tietoa painettuna pienellä tekstillä infotauluihin. Toisella puolella tietä näin polun vievän rantaan ja löysin jälleen unelmien paikan pelkkään oleskeluun aivan tien lähettyvillä. Nähtävästi hiljaisuuskokemukseen ei paljoa vaadita. Ei edes hiljaisuutta. Sen vain kokee luonnostaan jossakin hetkessä, jossakin tietyssä paikassa. Tuossa kohdin vesi teki kaarteen virraten kauemmaksi näkymättömiin. Paikka oli todella kaunis ja suojaava. Maisemaa oli vain mukava katsella. 

Enimmäkseen nuo päivät pysyttelin majoituspaikkani läheisyydessä. Ihastuin metsästä löytämääni lampeen ja siitä huokuvaan tunnelmaan. Kävelin kelkkailijoille merkittyjä reittejä ja nautin vain leirintäalueen elämästä. Välillä vettä satoi suurina pisaroina ja seisoin huoltoaseman sisäänkäynnin katoksen alla kuuntelemassa kovaäänisistä tulevaa Entisten nuorten sävelradio -ohjelmaa. Toisinaan matalan kasvillisuuden lävitse pyyhkäissyt tuuli nousi antamaan vauhtia saloissa liehuville lipuille. Lippujen narut löivät rytmiä metallisiin salkoihinsa ja mielessäni kävi amerikkalaiset elokuvat, joissa aavikon rajamaille rakennetut Diner-värivalolla vilkkuvat ruokalat toimivat näyttämönä mitä erikoisempien matkaajien ja paikallisten asukkaiden kohtaamisille. Pidin paikasta paljon ja suosittelen kyllä poikkeamaan tieltä, koska se tuo vaihtelua matkaan ja aivan uudenlaisia, yllättäviä kokemuksia hiljaisuudestakin. 

Ruijantieltä takaisin palattua Hetantielle kohti Muoniota löytyy oikealla puolella Sotkajärven lintutorni. Alueelle on rakennettu viihtyisä tulistelupaikka ja pitkä puinen silta lintutornille, joka oli sen verran matala, että uskalsin sinne nousta. Näkymä järvelle avaran maaston ylitse luo heti odotuksen, että minkälaisia lintuja täällä pesii. Linnuista kertovat infotaulut antavat tietoa, jos jonkin linnun saa nähdä. Tulistelupaikalta nousi vielä savu saapuessani alueelle, muttei siellä ketään näkynyt enää olevan. Oli aikainen aamu ja täysin hiljaista. Infotaulusta luin, että eripuolilla Lappia on yhteensä 48 lintutornia. Useita niistä Revontultentien läheisyydessä. Matkoillani kokemani uudet elämykset ovat vaikuttaneet siihen, että jälkeenpäin olen oman kotini lähiympäristöstä etsinyt vastaavanlaisia mahdollisuuksia harrastaa ja retkeillä. Kotipaikkani lähialueiden lintutorneihin kiipeäminen on vielä saavuttamatta, mutta kohtuullisten nokipannukahvien keitto onnistuu jo ihan hyvin yhden, kahden ja kolmen kiehautuksen taktiikalla.