Pallastunturi

Tämä on yksi ensimmäisistä hiljaisuuskuvista, joissa kehittämääni menetelmää sen tarkoituksessa käytettiin. Kuva on mieheni muisto Vatikurun luontopolulta. Oma hiljaisuuskuvani näyttäytyy aikalailla samanlaisena, mutta maisema on eri suuntaan. Tarkoituksella jätin muistiinpanojen tekemisen tuolta lyhyeltä patikoinnilta ja vasta matkakertomuksen kirjoitusvaiheessa palasin kuvani avulla päivän tapahtumiin. Palaisivatko muistot paremmin mieleen, kun kuvan ottamiseen oli käytetty aikaa erilailla kuin tavallisesti maisemien kuvaamiseen käytämme matkoillamme?

Ruijantieltä palattua takaisin Palojoensuulle ja Revontultentielle, löytyy ennen Muoniota hienot matkamuistomyymälät, jotka molemmin puolin tietä ilmoittavat edullisista pullakahveista. Matkan jatkuessa eteenpäin tie vie sillan ylitse, jonka vasemmalla puolella näkyy pysähdysalue. Kyseessä on Utkujärvi. Sen pitkälle jatkuvalla hiekkarannalla on mukava pysähtyä kävelemään tai retkeilemään, jos niin haluaa. 

Pallastunturille vievälle tielle suuntasimme Muoniosta. Saavuimme myöhään perille ja heräsimme jälleen uuteen sateiseen päivään. Majoituspaikkamme ikkunasta oli näköala suoraan Vatikurun polun alkutaipaleelle. Muistan miettineeni, että ei se haittaa, vaikka sataakin. Tuonne lähdemme tänään joka tapauksessa kulkemaan. Mukanamme oli sadevarusteet ja jos valitsisimme Vatikurun luontopolun matkaa olisi vain kolme kilometriä. Muutkin Pallastunturin Luontokeskuksen läheisyydessä olevat rengasreitit sopivat retkeilyyn hyvin päiväseltään, mutta kun meistä kumpikaan ei ollut aikaisemmin tuntureilla vaellellut päätimme tämän lyhyen reitin olevan meille aivan sopiva aloitus tutustumiseen tuntureiden elämään. Olimme päättäneet jäädä toiseksikin yöksi Pallastunturin ympäristöön, joten aamupalan jälkeen odotimme kaikessa rauhassa, josko sade taukoaisi. Majoituspaikkamme huokui menneen ajan historiaa ja oli mukava vain nauttia kaikista mielenkiintoisista tiloista, joita rakennuksesta ja sen ympäristöstä löytyi. Niin sade lopulta iltapäivää kohden taukosi. Nopeasti olimme jo matkalla.  

Alhaalla polun lähtöpisteessä havupuut ja koivut vielä värittivät maisemaa. Nopeasti kasvillisuus muuttui matalaksi ja edessämme näimme tunturilakien monista sävyistä muodostuvan kivisen maaston. Kasvillisuus oli niin pientä ja kukkivat kukat siroja, etten vastaavaa ollut ennen nähnyt. Polku oli soran ja hiekan sekoitusta ja kiemurteli kauniisti ylöspäin kohti paikkaa, jossa Pallastunturin hotelli oli ennen sijainnut. Sodassa se oli räjäytetty, mutta edelleen palasia kivijalasta oli jäljellä tuolla paikalla. Vastaan tuli kaksi retkeilijää painavat rinkat selässään. Muutoin ketään ei näyttänyt olevan liikkeellä. Paluumatkallamme taasen ihmisiä oli saapunut paikalle ja monet heistä kontallaan maassa tutkivat maaston kasvillisuutta. Vatikurussa kun kasvaa harvinaisia kasvilajeja. Lähestyessämme porokämppää kaukaa alkoi kuulua kulkusten helinää. Pian porot ilmestyivät esille ja kävelivät rempsein askelin ohitsemme asettuen syömään vähän kauemmaksi. Jokainen poro oli erinäköinen ja selvästikin heillä oli aivan omat luonteenpiirteensä. Toiset malttamattomina jatkoivat matkaa, kun toiset taasen jäivät rauhassa syömään tähyillen välillä minne kaverinsa suunta kulki. 

Jatkoimme ylöspäin enkä osaa sanoa, jos poikkesimme varsinaiselta Vatikurun kierrokselta, koska polku muuttui kapeammaksi, kivikkoisemmaksi ja lopulta olimme laella, josta näkymä oli mahtava. Vain hetken ehdimme siinä seistä ja ihastella kun sumu saapui hurjaa vauhtia ympärillemme. Olimme ryhtyneet ottamaan hiljaisuuskuvia kaikessa rauhassa kun mieheni yhtäkkiä tokaisi, että nyt pitää lähteä. Sumu tosiaan saapui vauhdilla ja myöhemmin kuvia katsoessani huomaa kuinka nopeasti se peitti tunturien laet alleen. Laskeuduimme takaisin samaa reittiä kuin laelle olimme tulleet. Näimme viereisen tunturijonon laitaa tulevan alas kaksi vaeltajaa, joten ehkä sumu oli pysäyttänyt heidänkin matkan. 

Jatkoimme ympäristön ihailua ja sateen alkaessa uudelleen palasimme lämpimään huoneeseemme odottamaan saunavuorojen alkamista. Ehkä en osaa sanoin kuvailla kaikkea, mitä muistan ajasta tunturin poluilla, mutta muistan tunteen joka oli läsnä hiljaisuuskuvia kuvatessamme. Aivan kuten monet muutkin kerrat matkoillani tunsin kiitollisuutta, että saan kokea pohjoisen luonnon ihmeellisyyden.