Matkailukokonaisuus

Punaisella merkitty tie näyttää Revontultentien kokonaisuudessaan rajanylityspaikkoineen. Tähän julkaisen tiedot matkailukokonaisuudesta rengasreittinä ja majoituksista myöhemmin. 

REVONTULTENTIE 

Suomessa Revontultentie kulkee Torniosta Kilpisjärvelle E8-tien jatkona. Ruotsissa kulkeva rinnakkaistie seuraa Tornion- ja Muonionjoen rantaa Haaparannalta Karesuandoon, jossa tie yhtyy Muonionjoen ylittävän sillan jälkeen Suomen puoleiseen osuuteen. Kilpisjärveltä tie vie eteenpäin Norjan rajalle jatkuen E8-tienä päättyen Tromssaan. Välimatka Tornion ja Kilpisjärven välillä on 460 kilometriä. Haaparan ja Karesuandon 365 kilometriä, Karesuvannon ja Kilpisjärven välillä 110 kilometriä ja Kilpisjärven ja Tromssan välillä noin 160 kilometriä. Näin matkalle kokonaisuudessaan rengasreittinä voi laskea kertyvän noin 1 255 kilometriä. Ruotsissa tien nimi valkopohjaisissa tieopasteissa on Norrskensvägen. Norjan kielellä tien nimi on Nordlysvegen. Suomen ja Norjan tieopasteissa käytetään myös englanninkielistä nimeä, Northern Lights Route. Suomessa ja Norjassa tieopasteet ovat ruskeapohjaisia ja niissä on kolmen valtion liput yhdessä saamen lipun kanssa kuvaamassa tien ja kulttuurin yhteenkuuluvuutta. Saamen kielellä tien nimen, Guovssahastitgeaidnu, näkee pohjoisimmilla osuuksilla.

MATKA KAIKESSA HILJAISUUDESSA 

Seuraavassa kuvaan matkan kokonaisuudessaan kiertomatkana kohteiden ohjaamana lähtöpisteenä Haaparanta ja päätepysäkkinä Tornio. Matkustin tien molemmista suunnista aloittaen ja koen Ruotsissa alkavan tieosuuden vievän nopeammin matkaan luonnon hiljaisuuteen. Suomen puoleista Revontultentietä palatessa useat pysähdykset palauttavat matkaajan hiljalleen takaisin nopeatempoisempaan elämään. 

Norrskensvägen 

Haaparannalta lähdettyä taakse jää kaupungin vilkkaat kauppakeskukset ja matka jatkuu kauniissa maalaismaisemassa. Tornionjoki seuraa vierellä ja kesäisenä päivänä sen pilkahdukset antavat matkaan rytmin ikuisella liikkeellään. Kukkolaforsen tuo ensimmäisen kosketuksen matkalla toistuvaan valtakuntien rajojen läheisyyteen. Kosken kirkkaana virtaava vesi on kuohuineen mahtipontinen luonnonilmiö, jolla tuntuu olevan hypnoottisia kykyjä. Äänimaisemassa ei oikeastaan muuta kuule kuin kosken kerrontaa kuljettamansa elämänvoiman tarinasta. Matkan jatkuessa rehevä joenlaakson kasvillisuus katoaa ajoittain tiheiden havumetsien taakse. Övertorneåssa löytyvä Luppioberget antaa mahdollisuuden kiivetä vaaralle, josta avautuu näkymä laajasti Tornionjoelle. Kallion ihmeellisen sileät kivat pysäyttävät ihailemaan luonnon ihmeellisyyttä ja voin melko suurella varmuudella luvata huipulle ensimmäistä kertaa kipuavan matkaajan muuttuvan uudelleen lapseksi. Niin paljon mielikuvitusta ruokkivia piilopaikkoja ilmeikkäät kallionseinämät tarjoavat. Tämän jälkeen sukelletaan ulos metsien ympäröivästä osuudesta suoraan Napapiirille Juoksengissa. Matkan hiljaisin paikka äänimaisemaltaan omilla matkoillani löytyi luonnonsuojelualueelta Erkheikin kylästä Pajalassa. Sinne löytääkseen poiketaan Revontultentieltä kohti Kiirunaa. Matka hiekkaisella metsätiellä tuo perille Vasikkavuomaan ja hiljaisuuteen, mitä en osaa kuvailla sanoin. Päivän ollessa tyyni ja lintujen viettäessä lepohetkeä tässä paikassa ei kuulu minkäänlaisia ääniä. Näkymä pellolle, missä ikääntyneet ladot katsovat takaisin maittensa vierailijaa, on rauhoittava. Täällä äänetön hiljaisuus kantaa samaa taikavoimaa kuin Kukkolaforsen hypnotisoivalla kosken pauhullaan. Karesuandoon on Tornionjoen ylittävän sillan jälkeen matkaa noin 180 kilometriä. Matka kulkee halki pienien taajamien, mutta enimmäkseen tie jatkuu asumattomalta näyttäytyvän maaston halki, missä suoalueet lampineen vaihtuvat harvennettuihin metsiin. Tieltä sivuavat, kovettuneen vaalean hiekan päällystämät metsään johtavat tiet, kertovat renkaiden jäljillä täällä olevan elämää, mikä ei tielle näyttäydy. Merasjärvellä on löydetty vanha asuinalue, josta kertoo kolme kuoppaa maassa. Ehkä ei ensiajatukselta uskoisi kolme kuoppaa maassa olevan paljon pysähtymisen syyksi aivan tien läheisyyteen, mutta paikan salaperäinen kauneus ja oma lumoava henki rauhoittavat eikä harvakseen ohitse kulkeva liikenne tunnu häiritsevältä. Seuraavaksi matkaajalle, joka on rohkea ja kirkkomaista kiinnostunut, löytyy mahdollisuus patikoida viisi kilometriä metsätietä pitkin autiolle kirkkomaalle nimeltä Akamella. Matkan jatkuessa on Kaltiossa puusta rakennettu "laiha poro", joka kuljettaa lähdevettä selkäänsä pitkin tien reunalla ja saa hymyn huulille. Vieressä löytyy tienlevennys auton pysäköintiin ja samalla saa mahdollisuuden pysähtyä kuuntelemaan Revontultentien omaa asfalttipinnan hiljaisuutta. Näitä tienlevennyksiä ja rakennettuja levähdyspaikkoja on tasaisen väliajoin koko matkalla, joista jälkimmäiset sijaitsevat usein vesistöjen läheisyydessä. Karesuandossa pysähtyminen tuntemaan paikallinen elämänrytmi tuo toisenlaista sävyä matkan kulkuun ennen kuin se jatkuu Muonionjoen ylittävälle sillalle ja Suomen puolella. 

Guovssahastitgeaidnu 

Karesuvannon Rajabaari on ihana sekoitus kaikkea, mitä matkaaja tarvitsee. Välittömästi Karesuvannosta matkan jatkuessa Käsivarrentietä pitkin kohti Kilpisjärveä maisema muuttuu. Kumpuileva tie vie lähemmäksi lumen koristamia tuntureita, jotka vähitellen näyttäytyvät selvemmin. Havupuut vaihtuvat mataliin koivikkoihin ja vesistöt houkuttelevat pysähtymään tuon tuostakin. Kilpisjärvelle saapuminen Revontultentietä pitkin tuntuu kuin erityisen onnistunut lentokoneen laskeutuminen. Niin pehmeäksi uusi tienpinta sen tekee. Saana tunturi on jo kaukaa seurannut matkaajien lähestymistä ja nyt viimeinkin näyttäytyy kaikessa komeudessaan. Saanan komeus muuttaa muotoaan aina uudenlaiseksi riippuen suunnasta, josta tunturia saa tervehtiä. Kilpisjärven luontokeskuksen luota lähtevältä luontopolulla saa mahdollisuuden tutustua tunnelmaan, joka tällä alueella on aivan ainutlaatuista. Saanan valloitukselle pääsee Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihalta, jolloin upeat maisemat kaikkiin ilmansuuntiin näyttäytyvät omalla kauneudellaan koko matkan. Norjan rajalla maisema vaihtuu hetkeksi asumattomaan maastoon ja siellä pysähtyminen kannattaa, koska näin koskemattomuuskin tulee ymmärrettyä paremmin. 

Nordlysvegen 

Norjan vuonot toivottavat matkaajan tervetulleeksi ja tuntureiden pyöreys vaihtuu jyrkkiin vuoriin ja maasto välillä syviin rotkoihin. Lukuisat vesiputoukset ja rinteitä kiemurtavat purot ovat hämmentävä näky. Onneksi tiellä on levennyksiä, joihin voi pysähtyä ja autoa ajavakin saa nauttia maisemista rauhassa. Sillä nämä maisemat saavat tällä tiellä ensimmäistä kertaa matkaavan haltioitumaan. Liikenne on ajoittain vilkasta ja rekka-autot kiitävät kapeaa tietä pitkin jättäen ilman väreilemään jälkeensä. Liikenteestä johtuen ei hiljaisuutta Revontultentiellä välttämättä löydy, mutta moottorien äänet tuntuvat katoavan, kun jokin maisemapaikka vangitsee katseen ja ajatukset. Nallavuopion pysähdysalueelta on upea näköala, jonka saa myöhemmin nähdä korkeammaltakin Russeveien luontopolulla. Alle 60 kilometrin jälkeen Kilpisjärveltä lähdettyä kohden Tromssaa näkyville tulee pysäköintipaikka vasemmalla puolella Revontultentiellä. Tältä pysähdyspaikalta lähtee Russeveien luontopolku, joka vie Falsnes vuorelle. Luontopolulla on pituutta alle viisi kilometriä ja halutessaan voi vielä jatkaa ylemmäksi Falsnestidenille. Silloin mukana suositellaan olevan kartta ja kompassi, koska sää Norjassa voi nopeasti muuttua sumun peittämäksi. Matka vuorelle alkaa viidakkomaisessa tunnelmassa kapeaa polkua pitkin ja vähitellen maisema näyttäytyy selvemmin vuonoille ja lumisille vuorille. Luontopolulla olevan vesiputouksen ohitus on sinänsä elämys ja ehkä myös rohkeuden koetus. Sen jälkeiselle tasanteelle päästyä kivistä polkua pitkin edessä on esteetön näkymä vuonolle. Matka Tromssaan tuo hetkellisesti matkaajan maailman vilskeeseen. Keskustan sivutettua leirintäalueiden rauha on täydellistä ollessaan täynnä yöpyjiäkin. Kaupungissa jyrkät tiet näyttävät tiheään rakennettujen rakennusten arkkitehtuuria ja pienet puistoalueet tuovat tunnelman aivan kuin olisi Keski-Euroopan kaupunginosassa vierailemassa. Ensikertalaisena Norjan luontoon vaeltamaan lähtiessä turvallisin vaihtoehto on liittyä ohjattuun ja opastettuun ryhmään. Norjassa maastomerkinnät ovat erilaisia, ja maasto rosoisempaa ja jylhempää, joten omien voimien arvioiminen saattaa olla haastavaa. Turistipisteistä saa hyvin tietoa vaelluksista ja leirintäalueiden läheisyydessä on jo usein paljon kaunista ja omaan asuinympäristöön verrattaessa erilaista katseltavaa. Tällainen on esimerkiksi paluumatkalle sopiva pieni Strandbun leirintäalue. Alueella vallitseva rauha on melkein käsinkosketeltavissa lämpimänä kesäpäivänä. Skibottenin ja Kilpisjärven välillä on lukemani mukaan Morsiushuntuputous, joka on vaikuttava näky aivan lähellä tien vierustan pysähdyspaikkaa. Ilmoitusta nähtävyydestä ei ole enkä itse sitä löytänyt. Siellä saavutettavissa se kuitenkin on ja odottamassa ihailijoitaan ken paikan löytää. 

Takaisin Revontultentiellä 

Kilpisjärvelle palattua Kolmen valtakunnan rajapyykille vievälle luontopolulle pää- see helposti vesiteitse Malla-laivalla. Jos mielii pidemmälle vaellukselle voi matkan kulkea Mallan kansallispuiston halki, jolloin matkaa on yhteen suuntaan 11 kilometriä. Matkan jatkuessa Revontultentietä pitkin takaisin kohti Torniota Käsivarrentieltä löytyy sota-ajan historiasta kertova Jämärän linnoitusalue ja Muotkatakka, mistä ammuttiin Suomen sodan viimeiset laukaukset vuonna 1945 ja tunnetaan Suomen maanteiden korkeimpana kohtana aivan Kilpisjärven lähettyvillä. Iiton palsasuoalueelle vievät pitkospuut, mitkä seuraavat tien vierustaa jonkin matkaa. Pitkospuiden päätepysäkille saavuttua vähäisenkin liikenteen äänet ovat hiljentyneet, vaikkei matka ole pitkä. Markkinan autio kirkkomaa sijaitsee tasanteelta, jonne pääsee tieltä lähteviä puuportaita pitkin. Ikivanha uhrimänty ojentaa oksiaan kohti taivasta ja maata hautausmaan perimmäisessä nurkkauksessa. Karesuvannosta Muonioon matkaa on alle 90 kilometriä ja matkalla havupuiden koristavat tienvarret pitävät seuraa. Kesäisin auki oleva Tunturikala-kota on kaikkien kalaruoasta pitävien taivaallinen pysähdys, mikä sijaitsee isolla parkkipaikalla Muonionjoen varrella. Kirkkaat omatekoiset kyltit tienvarrella kertovat kodan lähestymisestä. Palojoensuun kohdalla kääntyy tie kohti Enontekiön keskustaa ja Hettaa, jonka yhteydessä toimii Tunturi-Lapin luontokeskus. Matkanvarrelta löytyy omanlaisen ääniympäristön tarjoava Sotkajärven lintutorni, ja jos mielii vielä Norjaan, pääsee sinne Ruijantietä pitkin. Juuri tätä Ruijantietä kutsun matkoillani "harhamatkaksi", koska tien ympäristö tarjoaa jälleen uudenlaisen kokemuksen hiljaisuudesta, ja siihen ihastuin siinä määrin, että viivyin useamman päivän harhamatkallani. Revontultentieltä voi poiketa tuntureille ja parhaiten tietoa tuntureiden reiteistä saa luontokeskuksista. Pallastunturin yhteydessä toimivan luontokeskuksen luota lähtee kolmen kilometrin pituinen Vatikurun luontopolku, jota pitkin pääsee tutustumaan tunturien elämään. Tunturin siro, kirkas kasvillisuus ja kivien koskemattomat sammalkerrostumat ovat upeita katseltavia säästä riippumatta. Äijäkoski Muoniossa on kauniiksi rakennetulla näköalapaikalla yllättävä näky ja voi hyvin olla kokopäivän kestävän retkeilyn kohteena. Käväisyt Ruotsin puolella siltoja ylittäen on toinen mielenkiintoinen kokemus matkalla niin halutessaan. Kolarissa matka rajasillalle vie keskustan halki, minkä jälkeen löytyy ohjeistus Kolarisaaren vuonna 1818 valmistuneelle puukirkolle. Muonionjoen ylitettyä Ruotsin puolelle on mahdollista käydä ostoksilla tai muuten vain katsomassa Ica Lahtis myymälää, joka esittää hauskaa osaa Napapiirinsankarit elokuvassa. Pellon keskustassa on tyylikäs patsas hiihtäjä Eero Mäntyrannasta mukavalla pysäköintialueella, jossa keskustan elämää voi jäädä seuraamaan. Pellossa sijaitseva täysin omanlaisensa rauhan sisältävä ympäristö on Puolamajärven rannalla, ja sieltä löytyy myös aito lappilainen porotila. Matkalla kohti Juoksenkia ja Suomen napapiiriä sijaitsee Nahkurin pienen pieni puisto Turtolassa. Paikalle pysähtyessä näkee vastarannalla kulkevalle osuudelle Revontultentietä, ja on mukava ajatella itsensä siellä liikkuneen matkan ollessa vielä aluilla. Puistossa on 300 vuoden ikäinen petäjä, joka kasvoi nahkuri Lakkapään ikkunan alla hänen talonsa ollessa vielä tuolla paikalla. Aavasaksan maisema- ja luontopolut tuovat viimeistään yhteen kaikki kokemukset matkalta. Jos Luppioberget tuntui metsien pohjoiselta satuhahmolta ylväine sileine kallioineen, Aavasaksa on silloin Suomen vastine samasta satuhahmosta, jonka kasvillisuutta koristelee timanteista kaiverretut jäkälät ja smaragdeista muotonsa saaneet sammaleet. Laskeuduttua takaisin vaaralta Revontultentielle Tornionjoen rantaa mukaillen matkaamaan, kääntyy tie Kukkolankoskelle. Matka on saanut päätöksen, kuten se oli alkanut Kukkolaforsenin rannalla toisella puolella jokea. 

Nyt mukana on muistoja, kokemuksia ja omia tarinoita Revontultentieltä. Ehkä osa niistä on tallentunut hiljaisuuskuviin, joissa tarinat elävät eteenpäin.