Kukkolankoski

Aavasaksa on tämän matkailukokonaisuuden viimeinen yösija. Tällä matkalla vesi yhdistää lähes kaikkia kohteita ja Kukkolankoski tuntui mukavalta päätökseltä matkalle, joka oli alkanutkin koskelta toisella puolella Tornionjokea. Kosken alue oli jo hiljentynyt syyskuun lopun häämöttäessä. Rannalla tukevasti seisova Lauttamies-patsas on kuin Samuli Paulaharjun tarinoista ja yrityksistäni huolimatta en ole löytänyt tarinaa patsaan aiheen suhteen. Toivottavasti uusi kesä tuo mahdollisuuden matkaamiseen Revontultentiellä ja saan pysähtyä koskella kyselemään kalastajilta patsaan historiasta.

Olen miettinyt paljon, mitä vastaan kysymykseen, kuinka kauan tällä matkalla menee. Totuus on, etten osaa antaa yhtä oikeaa vastausta. Kohteita on 14 ja vielä se harhamatka. Näistä jokainen voi valita itselleen sopivimmat vaihtoehdot ja tehdä matkastaan omanlaisensa. Kohteet ovat lähellä toisiaan ja useimmat majoitukset näiden paikkojen läheisyydessä. Kohteita ei kannata valita liikaa, jos aikaa on vähän. Jos aikaa on enemmän käytössä ja haluaa kaikki kohteet läpi käydä hiljentymisen nimessä, uskon aikaa tarvittavan vähintään kaksi viikkoa. Eikä jokaisena päivänä tarvitse matkata eteenpäin. Niin itsekin tein. Jäin kauemmaksi ajaksi yhteen paikkaan, koska löysin sieltä jotakin erityistä ja tunsin siellä olevan hyvä olla. 

Neljäs matka Revontultentiellä ei alun perin kuulunut suunnitelmiini tämän opinnäytetyön osalta. Tahdoin vielä tarkistaa joitakin asioita, mistä olin epävarma ja toki, nähdä Lapin ruskan, mistä myös olin vain kuullut ja kuvia nähnyt. Tiesin kouluni päättyvän tulevan talven aikana, joten en tiedä minne elämä sen jälkeen vie. Kolmessa päivässä ennätimme mieheni kanssa Kilpisjärvelle ja takaisin. Tällä kertaa matka vei toisinpäin kuin aikaisemmilla kerroilla. Lähdimme matkaan myöhään iltapäivällä Torniosta. Perjantailiikenne oli vilkasta pitkälle Pelloon saakka. Mieheni hiihtäjäveri vaati pysähtymään Eero Mäntyrannan patsaan luo Pellon keskustassa, ja sen jälkeen pimeys vähitellen vei näkyvyyden. Ennen Kilpisjärveä taivaalle näkyivät revontulet. Pysähdyimme pilkkopimeän tien sivuun ja jäimme katsomaan niiden taidokasta tanssia. 

Seuraavana päivänä lähdimme nousemaan Saana tunturille. Ruskan värjäämät koivun lehdet jaksoivat edelleen tuohon aikaan vuodesta loistaa keltaisen ja ruskean sävyissä. Auringon tullessa esille iltaa kohden Kilpisjärven ympäristö näyttäytyi kullanhohtoisena. Saana oli ennallaan ja hänellä oli kaikki hyvin.