Hiljaisuuskuva-menetelmä
Hiljaisuuskuva-menetelmä on konkreettinen apuväline hiljentyä ja tuntea yhteys paikkaan, jossa matkan aikana vierailee. Ajatuksena paikan löytämisessä on se, että kokija tuntee paikassa itselleen jotakin merkityksellistä ja rauhoittuu tutkimaan tämän paikan ympäristöä tarkemmin. Aistien vapautuminen auttaa kokemuksen syventymiseen paikasta ja hiljentyminen helpottuu. Paikan valinnalle ei välttämättä itsekään osaa nimetä mitään yksiselitteistä, loogista syytä eikä tarvitsekaan osata. Tietyssä paikassa vietetyn ajan myönteinen vaikutus näkyy juuri siinä, että ihminen vapautuu ja kokee tulevansa osaksi kyseisen paikan tarinaa.
Havainnoimalla ja tutkimalla paikan ympäristöä siihen tutustutaan ja tarkkaavaisuus siirtyy paikan yksityiskohtiin. Tärkeintä on, että paikkaan pysähdytään ja siinä vietetään aikaa. Tästä hetkestä tallennetaan kuva. Kuvassa näkyvät valittu paikka ja kokija hänen valitsemallaan tavalla. Kuvan ottamiseen voi käyttää matkapuhelimen ajastintoimintaa, jos matkalla ei ole mukana seuralaista. Hiljaisuuskuva voi olla myös mielikuvituksen tuotetta. Tällöin kuvaan voidaan tuoda mukaan rekvisiittaa, jolla korostetaan omaa ajatusta paikan tunnusta. Tämä tapa sopii hyvin silloin, kun itselle on jo muodostunut jonkinlainen mielikuva paikasta ennen sinne saapumista.
Paikka voi herättää ajatuksia sen historiasta tai siinä voi olla piirteitä itselle merkityksellisistä paikoista. Hiljaisuustutkija Outi Ampuja kuvailee teoksessaan Hyvä hiljaisuus (2017) luovuuden syntyvän, kun unelmointiin ja tiedonkäsittelyyn erikoistuneet aivoalueet tekevät yhteistyötä. Ajatustemme alkaessa harhailemaan vapaasti mielikuvituksen tila on kytkeytynyt päälle. Unelmoimme, muistelemme itsellemme merkityksellisiä tapahtumia ja hetkiä, haaveilemme tulevaisuudesta ja yhdistämme mielemme kuvia vapaasti.
Matkan päätyttyä hiljaisuuskuvasta tulee oma henkilökohtainen matkamuisto. Kuva näyttäytyy matkaajalle sellaisena kuin hän paikan ja tuon hetken koki, ja paikalla koetut tunteet, ajatukset, kuvaa edeltäneet ja sen jälkeiset tapahtumat palautuvat mieleen kuvaa katsellessa. Tästä voi syntyä oma tarina, jossa paikka on tapahtumakenttä ja tällaisella matkailukokonaisuudella näitä tapahtumakenttiä kertyy matkan koko pituudelta. Vuosien kuluttua merkitykset ehkä muuttuvat ja hiljaisuuskuvakin saa uudenlaista sisältöä. Tarina jatkuu, vaikkei enää palaisi samaan paikkaan. Toisaalta on täysin mahdollista, että jostakin paikasta tulee itselle erityisen merkityksellinen ja sinne haluaa palata uudelleen ja uudelleen.
